
Tikkurilan Osaamiskampuksen oppilaitoskorttelin urakoitsijaksi YIT Rakennus
VTK Kiinteistöt Oy on valinnut Tikkurilan Osaamiskampusalueen oppilaitoskorttelin yhteistoiminnallisen projektinjohtourakan urakoitsijaksi YIT Rakennus Oy:n. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa keväällä 2026 ja kokonaisuus on valmiina käyttöönotettavaksi viimeistään syksyllä 2029.
VTK Kiinteistöt Oy on allekirjoittanut 8.9.2025 projektinjohtourakan kehitysvaiheen sopimuksen YIT Rakennus Oy:n kanssa koskien Tikkurilan Osaamiskampusalueen oppilaitoskorttelin hanketta. Tavoitteena on kehitysvaiheesta jatkaa toteutusvaiheeseen, josta tehdään urakkasopimus. Hankkeen urakkabudjetti toteutusvaiheelle on noin 78 miljoonaa euroa.

Osaamiskampus on Vantaan kaupungin kärkihanke. Kampuksen eri kortteleista ensimmäisenä valmistuu oppilaitoskortteli vuonna 2028. Uuteen oppilaitoskortteliin sijoittuvat Tikkurilan lukion, ammattiopisto Varian sekä Vantaan aikuisopiston ja musiikkiopiston lisätilat. Tiedossa on noin 30 000 bruttoneliön kokonaisuus, joka käsittää kaikkiaan yhdeksän kerrosta kellarikerros mukaan lukien. Kohteen käynnissä oleva yleis- ja toteutussuunnittelu integroidaan YIT Rakennus Oy:n kanssa toteutettavaan kehitysvaiheeseen ja urakkasopimuksen jälkeen toteutusvaiheeseen.
Tilojen valmistuttua niitä käyttää noin 2 700 opiskelijaa sekä noin 300 henkilökunnan jäsentä.
Kehitysvaiheen kautta toteutukseen
Oppilaitoskorttelin kehitysvaihe aloitetaan valitun kumppanin kanssa heti ja se valmistuu keväällä 2026. VTK Kiinteistö Oy voi käynnistää ennakoivia töitä jo kehitysvaiheen aikana, mikäli kehitysvaiheen aikana saadaan riittävät tulokset ja perusteet. Oppilaitoskorttelin kehitysvaiheen suunnittelussa osallistutetaan yhä aktiivisesti käyttäjiä muun muassa käyttäjätyöpajamenettelyillä.
Hankkeen toteutusvaihe maanrakennustöiden osalta alkaa aikaisintaan vuodenvaihteessa, ja rakennusluvan alaisten töiden osalta keväällä 2026. Oppilaitoskorttelin valmistuminen ja käyttöönotto on arvioitu viimeistään elokuussa 2029.
Mainitut aikataulut tarkentuvat kehitysvaiheen aikana hankkeen sisällön, laajuuden ja projektinjohtourakan tavoitehinnan tarkentuessa.
Oppilaitosympäristö, joka mahdollistaa
Oppilaitoskorttelin toteutusvaiheen urakkamuotona on yhteistoiminnallinen tavoite- ja kattohintainen projektinjohtourakka (PJU), jossa YIT Rakennus Oy toimii hankkeen pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Toteutusvaihe toteutetaan kiinteällä projektinjohtopalkkiolla.
”Projektinjohtourakoitsijan kehitysvaiheen ja toteutusvaiheen tehtäviin kuuluu mm. projektinjohtotehtävät, yleis- ja toteutussuunnittelun ohjaus ja valvonta, hankintatehtävät, kustannusten hallinta- ja seurantatehtävät, työmaan johtotehtävät, vastaanotto- ja käyttöönottotehtävät sekä takuuajan tehtävät”, avaa YIT Rakennuksen roolia VTK Kiinteistöt Oy:n oppilaitoskorttelihankkeen vastaava rakennuttajapäällikkö Jani Jokinen.
Jokisen mukaan hyvä yhteistyö näin mittavassa kokonaisuudessa vaatii vahvaa luottamusta ja sitoutumista osapuolilta.
”YIT Rakennus on vastuullisuudessa alan edelläkävijä, joka etsii ja tarjoaa ratkaisuja yhdessä asiakkaan kanssa. Yhteistyömme ydin on taata, että oppilaitoskampuksen tulevat käyttäjät pystyvät mahdollisimman hyvin keskittymään omaan työhönsä - oppimiseen ja opettamiseen. Rakentuvat tilat tulevat palvelemaan ja edistämään tulevaisuuden oppijoiden ja opettajien tarpeita sekä tukevat monimuotoisia oppimis- ja opetusmenetelmiä”, Jokinen kommentoi.
”Olen iloinen alkavasta yhteistyöstä, ja että pääsemme käynnistämään oppilaitoskorttelin kehitysvaiheen sekä hyödyntämään mittavaa kokemustamme oppimisympäristöjen suunnittelussa ja kehittämisessä. Hyödynnämme myös laajaa taloteknistä osaamistamme ja pyrimme löytämään kustannustehokkaampia ja vastuullisempia ratkaisuja asiakkaallemme. Vantaan kaupunki on sitoutunut ympäristöministeriön Päästöttömien työmaiden Green deal-sopimukseen, jonka avulla pyritään vähentämään muun muassa työkoneista ja työmaan energiankäytöstä syntyviä päästöjä ja luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä työmaalla”, sanoi YIT:n Yksityinen uudisrakentaminen-yksikön johtaja Matti Sarikkola.